Työajanseuranta on tärkeä osa yrityksen johtamista, joka auttaa tehokkaasti seuraamaan ja analysoimaan työntekijöiden käyttämää työaikaa. Työaikalaki edellyttää, että työaikaa seurataan ja kirjataan tarkasti, varmistaakseen työntekijöiden oikeudet ja velvollisuudet. Tässä artikkelissa esittelemme tehokkaan työajan seuranta ratkaisun, joka on auttanut lukuisia yrityksiä ja organisaatioita helpottamaan henkilökunnan arkea ja säästämään aikaa ja vaivaa työaikaseurannassa.
Työajanseurannan hyödyt työnantajalle
Työajanseuranta sisältää paljon tärkeää dataa, jota hyödyntää työn suunnittelussa ja liiketoiminnan kehittämisessä, säästäen sekä aikaa että rahaa.
Työajanseurannan kautta työnantaja voi seurata helposti syntyneitä työn tuloksia (suunniteltu vs. toteutunut ajankäyttö). Työajanseurannan kautta nähdään esimerkiksi kuinka paljon työaikaa kuluu jonkin tietyn työn suorittamiseen. Tietoa voidaan hyödyntää palveluiden kehittämisessä, ja arvioida onko hinnoittelu oikealla tasolla ja miten asiakaslupaukset saadaan pidettyä mahdollisimman hyvin.
Tietojen avulla voidaan myös verrata henkilötasolla kuinka kauan keskimäärin työntekijä suorittaa jotain tiettyä työvaihetta. Mikäli samassa tehtävässä on vaihtelua, voidaan puuttua tarvittaviin perehdytys tarpeisiin ja parantaa tehokkuutta.
EasyOpp työajanseuranta
EasyOpp työajanseuranta on moderni ja kätevä työkalu, joka on suunniteltu liikkuvan työn tarpeisiin ja tarjoaa tehokkaampaa työajanseurantaa. EasyOpp on markkinoiden mukautuvin toiminnanohjausjärjestelmä, joka mahdollistaa kaikkien tietojen seuraamisen ajantasaisesti ja luotettavasti. Kehitimme järjestelmästämme kuin kameleontin, joka on helposti muokattavissa yrityksesi toimintaan, eli saat vain sen mitä tarvitset ja pystyt myöhemmässä vaiheessa helposti lisätä ominaisuuksia.
EasyOpp-sovelluksen etuna:
- Yksi selkeä järjestelmä, jossa kaikki tieto on helposti saatavilla ja hyödynnettävissä
- Helppokäyttöinen mobiilisovellus, joka säästää työntekijöiden aikaa ja tekee tehtyjen työtuntien kirjaamisesta vaivatonta.
- Säästää manuaalisia työvaiheita. Tiedot kirjautuvat automaattisesti palkkahallinnon järjestelmiin säästäen aikaa ja varmistaen, että palkat, lisät ja lomat muodostuvat tarkalleen oikein.
- Reaaliaikaiset loma- ja poissaoloilmoitukset, jotka tehostavat työn suunnittelua
Kokonaisuudessaan EasyOpp -ohjelmisto on erinomainen työajanseuranta yrityksille ja organisaatioille, jotka haluavat helpottaa henkilökunnan arkea ja optimoida resurssien käyttöä. Ohjelmisto tarjoaa monipuolisia ominaisuuksia, jotka helpottavat työntekijöiden työaikakirjausten tekemistä, työaikalain noudattamista ja palkanlaskentaa. Raportointiominaisuudet mahdollistavat myös tarkan seurannan ja analyysin työaika käytöstä, mikä auttaa yrityksiä ja organisaatioita parantamaan tuottavuutta ja resurssien käyttöä.
Investointi työajanseuranta ratkaisuun kannattaa, ja EasyOpp on tähän erinomainen valinta -> https://www.easyopp.fi/yhteystiedot/